Opiskelija bloggaa: ”Loppusuoralla…I did it!”

27.2.2020 - 7 minuuttia read

Hyvin on tämä viimeinen vuosi ajoitettu! Syksyllä yksi kurssi, täysiltaisine istuntoineen ja nyt keväällä yksi kurssi täysiltaisine istuntoineen. En uskalla miettiäkään, mitä näistä olisi tullut päällekkäin :O.
Hiippailin tänään vartin yli kahdeksan illalla kotiin. Toivottavasti koko pitkän (3,5v) työnoheisen koulu-urakan viimeinen tentti on nyt tehty ja viimein saan iltapuhteiksi puristaa diplomityön loppuun. Tällä erää tuntuu, että suurin taakka on jo pudisteltu harteilta ja olen silausta vailla valmiina maailmalle 😊. Normaalirutiineihin siis.

Taaksepäin katsoen aika on mennyt kyllä ihan lentäen! Aloituksen ensipäivinä vanhempi poikani muutti pois kotoa, nuorempi oli vielä ala-asteen lopuilla. Nyt toinen on aikuinen mies, itsenäinen ja toimelias työssäkävijä. Nuorempi viipottaa kasiluokkaa ja käy rippikoulua. Pojat ovat kasvaneet kovasti! Viime vuoden maaliskuussa kirjoittelin normaalielämään palaamisesta, auton hankinnasta ja muista mietteistä. Nyt auton koti on ollut kohta vuoden meillä ja keväällä hankittu koiranpentukin täyttää vuoden jo kuukauden päästä, tsissus.

Aika kuluu… tuttua kaikille. Töissä aika kuluu vielä rivakammin, vaikka samalla tavalla se siellä menee. On niin kovin tekemistä. Opiskelussa pysyy kiinni, kun on tekemistä. On eri asia, jos se päätekeminen väsyttää sivutekemiseltä, niin silloin voi opiskelu tuottaa vaikeuksia. Motiivina tälle ei ole raha vaan oppimisesta saatava ilo eikä mittari mittaa kuin pehmeitä arvoja, antaa niin mielihyvää kuin motivaatiota olla oma paras itsensä. Näitä mittareita ja oppimisen tunnuslukuja tässä tulee pohdiskeltua – kuka asettaa ne ja miten niiden laskennat suoritetaan ja vieläpä kuka? Minä, minä suoritan ja vielä kerran minä. Focus is on me with me!

Minkäänlaista kirjanpitoa en ole tainnut opinnoista enää seinälle tehdä. Alkuun kirjasin kursseja seinätauluun ja vetelin rasteja, kun olin saanut jonkun tehtyä. Tein elämästäni laskelmaa, saavutin tavoitteitani. Normaalimaailmassani tein samoja hommia kotitalouden kanssa, arvioin ja budjetoin ja rakentelin vuosistrategioita siitä, mitä minä voisin joskus tehdä. Niiden ylläpito kannatti, nyt tiedän mitä sillä puolella meillä kotona talousrintamalla tapahtuu joka kuukausi. Opiskelun seinätaulussa ei ole kuin kaksi tyhjää paikkaa. Toinen on Johdon laskentatoimi, jonka tentistä saavuin tänään ja toinen on diplomityö. Sekin kohtuullisen hyvällä mallilla, kuitenkin vielä paljon viilattavaa ja lisää asiaakin on jo haettuna sitä varten. Aihealue tietoturvan jalkautus eli tietoturvakulttuurin kehittäminen ja uppista keikkaa, löydän itseni tutkimasta ihmisen oppimisen tapoja! Tämä on niin mielenkiintoista, että meinaa äkkiseltään karata mopo käsistä… onneksi jatkamme työtä, vaikka kirjallinen työ tuleekin valmiiksi. Vaikuttaa siltä, että opiskelijakorttini aika menee umpeen, eikä ole enää jatkoa tiedossa. Ei ennen seuraavaa kertaa!

Taidan olla viimeistä kertaa blogi-vuorossa. On siis minun aikani toivottaa kanssakumppaneilleni hyvää matkaa opintojen parissa ja tsemppiä niihin hetkiin, kun tuntuu että juuri ”Se kurssi katkaisi aasin selän” ja haluat lopettaa. Näitä hetkiä on ollut, on tullut kiristeltyä ja kirottua. Vähän muristu koululle, työkavereille, ystäville ja perheelle. Ja palattu takaisin kirjojen ja koneen kimppuun ja päätetty yrittää vielä kovemmin. Periksi ei anneta!

Onnellisena opiskelijana olen kohdannut monta uutta ihmistä ja saanut joitakin hyviä ystäviä eliniäksi. Olen saanut tuntea mukavia opettajia, nauravia ihmisiä, mahtavia luentoja ja ujoja kanssatovereita. On tyyppejä, jotka hiipivät pitkin käytäviä ja pelästyvät, kun heille puhutaan. Tulevat varmaan Porista 😀 😀 – ai niin, minäkin tulen :D.

Olen kiitollinen näistä kaikista yhdessä koetuista päivistä, ainaisesta tsempistä ja siitä ajasta, jonka kukin minulle on elämästään antanut. Olen onnellinen ja yllättynyt siitä, että vanhakin otetaan vastaan, että työelämä teki tästä helpompaa ja että kokemus vei eteenpäin monessa kohdin – asioiden soveltaminen käytännössä auttaa ymmärtämään asioita. On ollut outoa päästä mukaan haastatteluihin, videointiin, kirjoittamaan blogia ja vielä yliopistokeskuksen lehtijuttuunkin pyydettiin. Aika vinkeää 😊 Kaikki, ketkä minut ovat tavanneet voivat sanoa, että ”olen melkein sukua, melkein julkkikselle”…. on tämä aika ollut erikoista, kerta kaikkiaan!

Kaikille teille opintoja pohtiville – hae.

Hae tätä, niin kuin muuta ei olisi ja hae se motivaatio ja tunnusluku (mittari), joka sinulle sopii. Vastaa siitä, valvo sitä, laske siitä saatua tulosta ja motivaatiota. Muuta, jollei ole kohdillaan. Tämä mahtuu sinne pienten lasten keskelle, tämä mahtuu elämäsi keskelle. Kyse on siitä, miten elämässä käyttämäsi ajan hyödynnät. Viitsitkö – no viitsithän, tohdithan… ja jos et – motivaatio ei vielä ole riittävä.

Minä olen nyt tehnyt osani niin teidän viihdyttämisestänne kuin omasta aivotoiminnastani huolehtimisesta. Mitä enemmän niitä käyttää, sitä paremmin ne tulevat kestämään vanhuuden muistitaudit. Ehkä se oli suuri motivaatio tälle tielle lähtiessäni, sillä ne asiat olen nähnyt läheltä. Jos aika tuntuu liian vähältä, mieti oletko sinä sen ajankäytön arvoinen.

Vi ses, sanoo ruotsinopettajani Tuija. Huomiseen, sanon minä. Vaan niin usein se on meilläpäin Porissa kuitenkin: ”Ei mitään!”*

Kiitos ja huomiseen 😊

 

Marika

 

 

*Nyt minun pitääkin jo lähteä. Oli mukava tavata ja nähdä ja tavataan taas.

 

 

Tags: ,