Opiskelija bloggaa: ”Opiskelu-uran loppusanat”

20.12.2018 - 8 minuuttia read

Siitä on suurin piirtein vuosi, kun aloin hakea yhteistyökumppania diplomityölleni. En minä palkkaa halunnut. Kunhan joku antaisi minulle aiheen ja samalla mahdollisuuden työntää vähän tennaria firman oven rakoon. Siinä on aina hyvä mahdollisuus näyttää todelliset kykynsä. Itse asiassa juuri tuo todellisten kykyjen paljastuminen satakuntalaista pessimistiä eniten pelottikin. Kohta kupla puhkeaa ja joku muukin saa tietää, että en osaa mitään.

On kuitenkin tosi hankala valmistua diplomi-insinööriksi tekemättä diplomityötä. Ei minulla oikeasti ollut muuta mahdollisuutta kuin lähestyä sopivia firmoja. Ajattelin, että lähestyn ensin vain mukaviksi tietämiäni ihmisiä. Tuollainen strategia minulla on aina kaikessa ollut. Mukavien ihmisten kanssa on mukavampi asioida. Ja jos en tiedä ihmistä mukavaksi, riittää, että hän näyttää sellaiselta, että voisi olla mukava. Sain ihan mukavan vaimonkin tuolla tyylillä. Miksi sama ei siis toimisi myös tässä diplomityöasiassa?

Opintojen aikana minua oli alkanut kiinnostaa data-analyysi, koneoppiminen, tekoäly, big data ja muut modernit kirosanat. Lisäksi satuin jo ennestään tietämään, että paikallisissa alan firmoissa oli mukavia ihmisiä. Heille sitten aloin kirjoitella. Pääsin oikein juttelemaankin yhden kanssa. Hahmoteltiin vähän firman tarpeita ja minun mahdollista osuuttani niiden toteuttamisessa. Ensin mentiin aika yleisellä tasolla ja taisin luoda vaikutelman, että pysyn kärryillä. Heittelin ”ymmärtäviä hymyjä”. Minulta lähtee sellainen aina, kun tajuan, että nyt pitäisi olla kartalla, mutta en oikein ole. Silloin pitää nyökätä muutaman kerran virnistäen samalla tyyliin ”aivan, aivan, tämä selvä”. Sellainen on ymmärtävä hymy ja se ilmeisesti toimi.

Sitten siirryttiin teknisempiin yksityiskohtiin:
”Teet vaan servletin, joka hoitaa homman. Kyl sä tiedät, mikä serveltti on?”
”Joo. Joo, kyl mä nyt Servletin… Isoveli ajeli semmoisella joskus 80-luvun lopulla. Pääsin itsekin kokeilemaan. Kova pensasyöppö nurkka-ajossa. Eiku hetkonen, taisi olla sittenkin Plymoutti. Mut eiks ne tehdä Amerikassa? En mä kyllä yksin pysty…”

Ei ensimmäinen yritys vielä tuohon kuivunut, mutta johonkin se kuivui ajan mittaan. Suostuivat silti jatkamaan juttua kanssani ja lopulta löytyi aihe. Silloin taisi olla loppukevät eli lähes puoli vuotta startista oli kulunut. Tänä aikana diplomityö ei ollut käytännössä edennyt mihinkään. Niin se joskus menee. Uusi aihe liittyi mielenkiintoiseen datavetoiseen opetussuunnitelmien kehittämishankkeeseen, johon läheisesti tai etäisesti nivoutui koulutusta, luonnollisen kielen käsittelyä ja tiedonhankintaa. Minähän olen vanha opettaja ja kirjaston setä, joten aihe osui ihan kivasti.

Tein alustavan sisällysluettelon ja annoin professorille tuomittavaksi. Sain muutaman hyvän vinkin ja korjailin suunnitelmaa niiden mukaan. Tähän väliin on pakko sanoa, että professoreilla on kyllä loistavia vinkkejä. Heitä kannattaa kuunnella. Korjattu sisällysluettelo sai hyväksynnän. Aloin kirjoittaa. Ajattelin kirjoittaa kaikkien aikojen diplomityön, jota muistellaan vain hyvällä. Siitä paukahtaisi vähintään vitonen, ja se olisi valmis hetimiten pitkän kuuman kesän jälkeen. Ehtisin hyvin valmistua vielä TTY:n puolelta. Vuodenvaihteessahan on luvassa tamperelaisten korkeakoulujen yhdistyminen.

Satakuntalaiset pessimistit tietävät, että näissä yhdistymisissä opiskelijoiden tienaamat opintopisteet katoavat taivaan tuuliin. Pakko ehtiä valmiiksi ennen sitä.

Sisällysluettelossani oli paljon kaikkia juttuja ja ajattelin kirjoittaa työhöni kaikista niistä jutuista. Jokaisena pitkän kuuman kesän päivänä olin päättänyt jotain kirjoittaa. Kun olin aikani kirjoittanut, huomasin, että en minä näistä kaikista jutuista pysty kirjoittamaan. Tai pystyn, mutta en jaksa. Tai jaksan, mutta se vie aikaa eikä minulla ole sitä tarpeeksi. Karsin pois tavaraa ja olin yhtäkkiä paljon lähempänä valmista työtä. Hitto, miten nerokas idea. Ottaa sisällysluettelon lopusta tavaraa pois, niin työ etenee suhteellisesti, vaikka ei kirjoittaisi sanaakaan. Tämä antoi vahvan tsemppipotkun ja homma kulki taas.

Sitten pääsin töihin. Kyllä! Ottivat minut diplomityöfirmaan töihin. Ymmärtävä hymy ilmeisesti toimi yhä. Mutta enhän minä sitten enää jaksanut diplomityötä kirjoittaa. Aloin kyllä paljon paremmin ymmärtää työn ohella opiskelevia luokkakavereitani (itse opiskelin päätoimisesti tuohon asti). Minun oli jälleen turvauduttava sisällysluettelon karsimisideaan ja nipistin lopusta pois niin paljon kuin kehtasin. Ja sitten nipistin vielä vähän. Huomasin, että tämähän on melkein valmis. Annoin työn professorille luettavaksi. Olisi ehkä pitänyt antaa jo aiemmin. Minulle oli kirjoitusprosessin aikana tullut muutamia aivan mahtavia mielijohteita työn rakenteen ja tyylin suhteen, joita aloin professorilta kysymättä toteuttaa. Välillä ihan johdonmukaisestikin. Professori oli sitä mieltä, että ne eivät oikein sopineet diplomityöhön. Hän oli taas oikeassa. Ja minä korjailin.

Tähän väliin taas sellainen vinkki, että tarkistuttakaa mahtavimmat ideanne professorilta ajoissa. Niiden mahtavuus voi olla pelkästään omassa päässänne.

Minua oli myös jo jonkin aikaa askarruttanut, mitä tarkoittaa diplomityömallin kannessa oleva teksti ”Tarkastaja ja aihe hyväksytty xx.xx.2018”? Tietenkään se ei ollut askarruttanut niin paljon, että olisin kysynyt asiaa keltään. No, nyt loppumetreillä kysyin professorilta. Yllättäen se tarkoitti sitä, että työn aihe ja tarkastaja olisi pitänyt hyväksyttää virallisesti. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo kannen teksti kyllä sisältää melko selkeän vihjeen. Onneksi säännöt olivat muuttuneet sen verran, että enää asiaa ei tarvitse hoitaa kuukautta ennen työn jättämistä tarkastettavaksi. Ehdin viime hetkellä jättää anomuksen ja marraskuun lopussa sain tiedon, että aihe ja tarkastaja on hyväksytty. Onneksi, kun työkin oli jo valmis. En olisi kovin mielelläni kirjoittanut sitä uusiksi jostain toisesta aiheesta.

Jotenkin noin meni minun diplomityöprosessini. Itsenäisyyspäivän aattona sain sähköpostiin tiedon, että työ on hyväksytty ja olen muutenkin kelvollinen diplomi-insinööriksi. Ja minä olen yhä töissä odottelemassa kuplan puhkeamista. Kaikki ei ole mennyt pieleen. Isot kiitokset jokaiselle osalliselle. Teitä ja näitä aikoja tulee ikävä. Ja tsemppiä teille, joilla diplomityöurakka on vielä edessä! Kyllä se paremmin menee kuin minulla. Muistakaa hymyillä ja kuunnella professoreita.

 

Teppo